Sydänsurujen keskellä

Uskallan väittää, että me kaikki olemme murtaneet sydämemme vähintään kerran elämässämme. Päällimmäisinä tunteina koemme pettymystä, surua, ehkä jopa vihaakin. Epätietoisuus lisää kivun määrää ja sitä alkaa kysyä itseltään; miksi minua piti sattua näin? Miksi sallin itselleni käyvän näin? Miksei rakkauteni kelvannut hänelle?

Niin. Epätietoisuus. Aivan kamala tunne ja välillä tuntuu, että se jopa turhauttaa, ettei tiedä, mikä oikeasti meni pieleen. Nykypäivän deittimaailma on todella julma. Sinut saatetaan ghostata totaalisesti tai ignorata niin, että huomaat pian roikkuvasi toisessa ihmisessä vailla vastakaikua. Ihmiset ovat älyttömän taitavia leikkimään toistensa tunteilla, lupauksista huolimatta.

Olen itse pyrkinyt olemaan kaikille reilu. Jos ei ole oikeasti kiinnostanut tai minusta on alkanut tuntumaan siltä, että en näe minkäänlaista tulevaisuutta tapaamani ihmisen kanssa, olen sanonut sen suoraan. Kohteliaasti, mutta suoraan. Muutama kuukausi sitten tapasin ihanan ihmisen, joka vaikutti minulle täydelliseltä kaikin puolin, mutta valitettavasti olin itse vielä niin rikki edellisen ”suhteen” päättymisen jälkeen, etten pystynyt jatkamaan hänen kanssaan. Kerroin tämän hänelle ja hän ymmärsi. Hän kertoi sydämensä särkyvän, koska ehti kehittää tunteita minua kohtaan. Tiesin kuitenkin, että ryhtymällä hänen kanssaan parisuhteeseen siinä tilanteessa, missä olin, olisin rakentanut onneani hänen varaansa. Minun piti kohdata sydänsuruni ja saada ne käsiteltyä, jotta voisin olla onnellinen itseni kanssa.

Joko riittää? Haluatko vain unohtaa muistot ex-kumppanistasi? Tämä kynttilä auttaa sinua siinä!

Miten niitä sydänsuruja sitten kohdataan?

Oma neuvoni on, että itke. Itke niin perkeleesti, että se jopa sattuu silmiin. Ja kun olet itkenyt ja alat nähdä kyyneleidesi läpi, niin kirjoita. Muistikirjaan, kännykän muistiinpanoihin, tietokoneelle.. Milloin ikinä sinulla puskee sydänsurut pintaan, kirjoita tunteesi ylös sellaisenaan. Tallenna ne. Jos mielesi tekee lähettää sydämesi murtajalle viesti, niin kirjoita viesti muistiinpanoihin, mutta älä lähetä sitä. Karu totuus on, että hän ei halua sinulta viestejä. Ei siksi, etteikö välittäisi sinusta, mutta hän ei yksinkertaisesti tee sillä tiedolla mitään, että sinulla on sydän särkynyt.

Ja siinä ei ole mitään pahaa, ettei hän halua niitä viestejä. Hän varmasti tietää särkeneensä sydämesi. Vaikka tuo tapaamani ihana ihminen ei olisi kertonut sydämensä särkyvän, niin tiesin loukkaavani häntä torjumalla hänet – koska tiesin, että hän olisi halunnut minut. Jokainen meistä tietää, että torjutuksi tuleminen tuntuu jossain ja harvemmin se tuntuu hyvältä. Jos hän olisi lähettänyt minulle viestejä tuon keskustelumme jälkeen, olisin jättänyt vastaamatta. Me olimme asian puhuneet läpi ja minä olin päätökseni tehnyt; minä en ollut valmis olemaan hänen kanssaan eikä se asia muuttuisi, vaikka hän olisi kirjoittanut minulle mitä tahansa.

Joko kävit lukemassa kirja-arvostelumme lääkäri Emilia Vuorisalmen kirjasta: Rakkaus haltuun – valjasta rakkaushormonisi terveeseen ja tasapainoiseen elämään? Pääset kirja-arvosteluun tästä!

Kuinka kohdata epätietoisuus?

Mainitsin aiemmin nykyisen deittimaailman olevan julma. Ja sitä se mielestäni onkin. Aikuiset ihmiset kohtelevat toisiaan todella julmasti – minulle on luvattu, että kerrotaan jos ei enää nappaa. On luvattu, ettei minua jätetä roikkumaan. Silti minulle on tehty niin. Ja tällainen toiminta johtaa siihen epätietoisuuteen, että mikä meni pieleen. Epätietoisuus on äärimmäisen turhauttavaa!

Itse kohtaan epätietoisuuden niin, että taas – itken ja kirjoitan. Kirjoitan ylös ne kysymykset, jotka jäivät mielestäni vaille vastauksia. Hetken päästä palaan kysymyksiin ja ajattelen; ”Mitä minä oikeasti tällä tiedolla tekisin? Mitä se muuttaisi?” Ja lopputulos on aina sama; Se, että saisit kysymyksiisi vastauksen, ei muuta yhtään mitään. Hän teki, mitä teki. Sinä tunsit, mitä tunsit. That’s it.

Se, että joku jättää meidät kyseenalaistamaan itseämme, on todella iso oppitunti eikä todellakaan helppo kohdata. Mitä voimme siinä tilanteessa itse tehdä on, että emme lähde kostamaan. Emme hänelle, emmekä mahdollisille uusille tuttavuuksille. Kohdellaan heitä paremmin, mahdollisesti ennakoidaan tilannetta. Jos sinusta tuntuu, että sinut on (taas) jätetty roikkumaan; sano se hänelle. Se, miten hän siihen reagoi, kertoo enemmän kuin mitä oma kokemuksesi aiemmin.

Kuten jo alkuun totesin, sydänsuruilta ei yleensä tässä maailmassa välty kukaan. Mutta voimme opetella kohtaamaan ne niin, että ne kasvattavat meitä sen sijaan, että jäisimme niihin märehtimään. Ihmissuhteiden ei kuulu tuntua vaikeilta, joten jo siinä on yksi hälytysmerkki sinulle, joka nyt mietit, uskallatko enää tuntea ketään kohtaan yhtään mitään; Jos lempeät tunteet toista ihmistä kohtaan tuntuvat hankalilta tai yksipuolisilta eikä asiasta ääneen sanominen muuta tilannetta, on sinun aikasi ottaa askel poispäin ja murtaa sydäntäsi vain vähän sen sijaan, että ehtisit rakastua päätä pahkaa ja murtaisit sen totaalisen palasiksi myöhemmin.

Haluatko kertoa oman ihmissuhdetarinasi? Käy täyttämässä meidän yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä!