Jos ensimmäinen osa on sinulta lukematta, pääset lukemaan sen tästä.
Neljäs. Emme kauaa viestitelleet ennen ensimmäistä tapaamistamme. Ensin vaikutti siltä, ettemme saa aikatauluja osumaan yksiin millään, mutta niin vain kävi, että pian hän jo käveli pihallani ja minä kävelin häntä vastaan. Hän kommentoi pituuttani, ettei uskonut minun olevan niin pitkä, kuin olen ja minä muistan miettineeni, että mitenhän tähän nyt sitten vastaisi..
Sitten se peruskaava; istuimme sohvalla ja juttelimme. Emme tosin lempiväreistä, mikä tuntuu nykyään olevan jokaisen tapaamani miehen lempipuheenaihe. Ja on se vaan myönnettävä, että jo tuossa hetkessä olin aivan mennyttä. Neljännessä oli tietynlaista ujoutta, vaikka hän vaikutti itsevarmalta noin muuten. Hänellä oli halu kehittää itseään ja puhuimmekin esimerkiksi siitä, ovatko tapaamamme ihmiset vain ”vaiheita” meille vai uskonko siihen, että meille on se yksi oikea tyyppi, kenen kanssa ollaan loppuelämä.
Yksi asia johti toiseen..
..ja lopulta hän jäi yötä minun luokseni. Tosin, en rehellisesti sanoen muista, nukuinko lopulta tuntiakaan sinä yönä. Aamulla minulla kuitenkin oli ensimmäistä kertaa se tunne, että tähän tämä jää. Ei tästä mitään sen ihmeellisempää tule. Vaikka hän oli ihmeellinen. Oikeasti. Mutta siinä se juju taisi ollakin, että hän oli kuin olikin ihmeellinen ja minun elämäntilanteeni hänelle liian tavallinen.
Hänen lähtönsä jälkeen, puhelin piippasi ilmoitusta Tinder -viestistä ja hän antoi numeronsa – jos haluan viedä juttumme ”nextille levelille”. Laitoin hänelle heti kuittia tästä nextistä levelistä. Ja oh boy, me viestiteltiin paljon. Tai itseasiassa hän viestitteli minulle todella paljon! Hän saattoi laittaa viestin ihan muuten vain, kertoen, että ajattelee minua. Se tuntui musta tosi hassulta, koska en ollut tottunut siihen, että hymyilisin puhelimelleni niin paljon!
Näimme aluksi muutamia kertoja viikossa – useimmiten hänen aloitteestaan. Minä painoin jarrua, johtuen juurikin tuosta fiiliksestä, että minä en ole häntä varten ja että hän aikoo vain pelata kanssani. Mun jarruttaminen tarkoitti käytännössä esimerkiksi sitä, että hän puolivitsillä heitti olevansa valmis poistamaan Tinderin, johon itse vastasin, että älä tee sitä minun takiani. Tästä ei kuitenkaan mennyt montaa päivää, kun itse poistin kyseisen sovelluksen.
Tinder ei enää tuntunut hyvältä
Tein sen osin Neljännen takia, mutta en kuitenkaan. Tarkoitan tällä sitä, että minulla oli jo muodostunut tunteita häntä kohtaan enkä kokenut enää ”soveliaaksi” olla Tinderissä, vaikka sieltä se kortin piilottaminen onnistuukin. En halunnut jättää takaovea auki, en halunnut edes ajatella, että palaisin Tinderiin hänen jälkeensä. Niin lääpälläni minä olin. Lisäksi menin ja luin pari faktaa Tinderin algoritmista, mikä osaltaan lisäsi sovelluksen poistohalua.
Ennen Tinderin poistamista, kävin hänen profiilissaan. Hän oli päivittänyt sitä tapaamistemme jälkeen. Jokin sisimmässäni kuitenkin halusi uskoa, että hän oli tosissaan kanssani. Että hän näki meissä saman mahdollisuuden, minkä minä. Vielä hetki takaperin toivoin, että olisin osannut vaientaa tuon äänen, joka kuvitteli meistä enemmän, mitä oikeasti olimme.
Mitä me sitten oltiin? No ei oltu yhtään mitään.
Tätä yritin häneltä kysyä useaan kertaan saamatta kunnollista vastausta enkä silloinkaan kuunnellut aistejani siitä, että homma oli päättymässä minun osaltani erittäin huonosti. Hän kyllä ilmoitti, ettei ole valmis parisuhteeseen ja keskustelimme asiasta puhelimessakin. Mutta hän halusi silti nähdä minua. Hän halusi silti katsoa, voisiko meistä tulla jotain. Tämä hänen ilmoituksensa oli kuitenkin se viimeinen varoitus minulle – PAKENE.
Mutta ei, minä yritin. Kerroin hänelle odottavani, vitsillä totesin odottavani maailman hamaan tappiin asti! Minulla oli hänelle vain yksi pyyntö; pyysin häntä olemaan hetimmiten rehellinen, että jos Neljättä ei enää kiinnosta pätkän vertaa, niin ilmoittaa siitä eikä jätä minua roikkumaan. Koska mulla oli jo tunteita, itseasiassa todella pelottavan vahvoja tunteita häntä kohtaan.
Homma kuitenkin päättyi siihen, ettemme nähneet toisiamme kuukauteen, jonka aikana laitoin hänelle lähes päivittäin viestiä – kerroin ikävöiväni, kerroin ajattelevani häntä. Yritin järjestää tapaamista. Olin yhdessä vaiheessa jo niin epätoivoisesti lääpälläni häneen, että olin valmis tekemään lähes mitä tahansa, että hän lähtisi edes syömään kanssani lounasta!
Kunnes eräänä päivänä tuon kuukauden kuluttua tajusin, ettei hänellä selkeästi ollut selkärankaa seistä lupauksensa takana, oli minun vietävä asia loppuun edes jollain tapaa konkreettisesti. Tiesin, että ainut tapa, miten tavoitan hänet edes jollain tapaa, olisi viesti. Mietin kauan, miten kuvailisin ristiriitaisia tunteitani; halusin hänet, mutta en kuitenkaan voinut sallia itseni olla hänelle vaihtoehto. Tiesin, että jäisin ajattelemaan sen viestin lähettämisen jälkeen, että ”Entäs, jos..” ja se epätietoisuus tulisi olemaan se suurin sydämeni särkevä asia. Ja niin se olikin.
Vaikka nyt tiedän Neljännen olleen minulle vain yksi oppitunti muiden seassa, ajattelen häntä joskus vieläkin (Daa, kirjoitinhan tämänkin tarinan). En kuitenkaan ajattele hänestä niin, että haluaisin hänen palaavan elämääni. Mutta toivoisin, että hän on löytänyt itsestään sen saman ”jujun”, minkä minä hänessä näin. Ehkä enemmän toivoisin hänen käyttävän sitä jujua muuhunkin, kuin meihin naisiin.
Mutta mitä tapahtui Ykköselle, Kakkoselle ja Kolmoselle – jos kerran Neljäs särki mun sydämeni? Jatketaan siitä seuraavassa osassa.
Haluatko kertoa oman ihmissuhdetarinasi? Käy täyttämässä meidän yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä