Seksielämiä on monenlaisia ja kullakin henkilöllä seksi saattaa olla hyvin erilaista eri kumppaneiden kanssa ja varsinkin eri parisuhteissa, mitä elämänvarrelle kertyy. Kun ollaan pitkään yhdessä ja parisuhteessa, saattaa seksin harrastaminen muuttua aika rutiinimaiseksi. Eli seksikerrat saattavat alkaa aina aika samalla tavalla ja edetä saman kaavan mukaan. Joskus kannattaa rikkoa kaavaa, se piristää! Mutta, mistä tiedät kumppanisi olevan ”sillä tuulella”? Vai tuleeko seksikerrat aina ihan puskista? Toki, eri ihmisillä on erilaisia tarpeita, myös määrällisesti. Toiset tarvitsevat seksiä joka päivä, toisille riittää kerran kuussa. Suotavaa tietenkin olisi, että kumppanuksilla nämä tarpeet kohtaisivat.
Iholla oleminen
Jos kumppanisi on koko ajan niin sanotusti iholla eli koskettelee sinua enemmän kuin ”normipäivänä”, saattaa hän olla seksiä vailla. Hän saattaa esimerkiksi halailla ja pussailla normaalia enemmän tai vain hipaista ohi mennessä, ottaa kiinni, ”kuivaharjoitella” eli esittää sinulla seksiliikkeitä vaatteet päällä ja muuta mukavaa. Aamulla tai illalla hän saattaa peiton alla kaapata sinut lusikkaan, vaikka normaalisti aamuisin pomppaisi suoraan kellon soidessa kahvinkeittimelle. Lähde leikkiin mukaan ja vastaa hänen kosketuksiinsa. Siitä sitten yksi asia johtaa toiseen ja niin edelleen.
Seksistä puhuminen
”Siitä puhe mistä puute”, kuuluu vanha sanonta. Eli jos kumppanisi keskustelu- ja juttuaiheet alkavat pyöriä petiteemoissa, genitaalialueen asioissa tai hän heittää vihjailevaa tai härskiä läppää, voi olla kyse juuri tästä. Jos ette ole fyysisesti samassa paikassa, saattaa häneltä pitkin päivää tulla eroottisia viestejä tai meemejä. Eli seksi pyörii mielessä ja sitä olisi saatava. Se, kiihottaako sinua nämä jutut, riippuu tietysti ihan siitä mihin sävyyn kumppanisi puhuu. Onko puhe positiivista vihjailua, iloista, hyväntuulista ja etenkin hyväntahtoista huumoria, vai onko puhe negatiivista, syyttelevää tai muuta latistavaa, tyyliin: ”menen vessaan kättelemään työtöntä” (mies puhuu), ”varmaan kasvaa jo hämähäkin seittiä” (nainen puhuu). Ei paljon kiihota.
Pornon katsominen
Saatat yllättää kumppanisi katsomasta pornoa, tai hän saattaa myös sanoa katselleensa pornoa. Se on tietenkin selvä merkki panetuksesta, vai kuinka? Toisillehan tämä on täysin fine, että kumppani katselee pornoa ja tekee itselleen mitä tekee, toiset sen sijaan kokevat tämän äärimmäisenä loukkauksena itseä kohtaan. Itselle saattaa tulla riittämättömyyden tunnetta, tai ettei kelpaa kumppanilleen tai ole jotenkin tarpeeksi. Kyse ei kuitenkaan yleensä ole siitä. Sooloseksi, vaikkakin pornoavusteisena, on kuitenkin ihan eri asia kuin seksi kumppanin kanssa. Toki, jos kumppanisi haluaa katsoa pelkästään pornoa, eikä harrastaa enää seksiä sinun kanssasi lainkaan, vaikka sinä olisit halukas, on syytä nostaa kissa pöydälle ja miettiä mikä mättää.
Läsnäolo
Arjen pyörityksessä, väsymyksen keskellä, kumppanukset saattavat pitkien työpäivien päätteeksi keskittyä enemmän älypuhelimiinsa sohvan pohjalla kuin toisiinsa. Ole kuitenkin tuntosarvet pystyssä, jos huomaat, että tänä iltana kumppanisi on enemmän läsnä. Hän katsoo sinua, kuuntelee sinua, juttelee sinulle ja on muutenkin hyvällä tuulella ja energinen. Siirry hänen kainaloonsa sohvalle ja katso syvälle silmiin. Siitä se lähtee! Tänään älypuhelimet laitetaan kiinni!

Turha luulla
Aina ei haluta ja haluttomuudelle on useita, ihan luonnollisia syitä. Näitä ovat muun muassa väsymys, stressi ja hormonitaso (joka vaihtelee kellonajan ja ainakin naisilla myös kuukausikierron mukaan). Mistä sitten tiedät, että on turha yrittää saada kumppaniasi petipuuhiin, vaikka itseäsi kovasti haluttaisi. Jos kumppanisi torjuu sinut, yritä olla loukkaantumatta ja koita ajatella asiaa hänen näkökulmastaan. Ehkä olet joskus itsekin torjunut hänet? Jos ”ongelma” jatkuu, niin toki sitten asia täytyy selvittää, mutta yksittäiset haluttomat päivät ovat täysin normaaleja.
Ei saa koskea
Saatat yrittää kumppanisi iholle, mutta hän työntää sinut pois. Älä loukkaannu tai suutu heti vaan kysy mikä mättää, miksi ei saa koskea? Kumppanisi saattaa sanoa suoraan, että on väsynyt tai että haluaa nyt rauhassa esimerkiksi lukea tai keskittyä johonkin mihin onkaan keskittymässä. Joskus väsyneenä jopa kosketus saattaa tuntua pahalta, iho on herkkänä. Varsinkin lapsiperheessä äiti saattaa kokea niin sanottua ”touched out” -ilmiötä eli jos esimerkiksi koko päivän ajan joku lapsista vuorotellen on ollut iholla ja vaatimassa jotain, niin saattaa hetkellisesti tulla raja vastaan ja tunne, että nyt tarvitsee omaa personal spacea enemmän. Silloin on syytä antaa tilaa, eikä painostaa seksihommiin.
Ei kiitos
Teillä saatetaan myös puhua suoraan ja oikeilla termeillä asioista. Saatat ehkä sanoa kumppanillesi suoraan, että ”harrastetaanko seksiä?” tai ”mennäänkö panee?” Ja kumppanisi saattaa vastata suoraan, että ei nyt, ei kiitos. Selväpä se. Älä ala ruinata tai jankuttaa, se tuskin kiihottaa ketään. Muutenkin ei on ei, eikä sitä tarvitse välttämättä perustella yhtään kenelläkään. Jokainen kun päättää omasta kehostaan, eikä muilla ole siihen nokan koputtamista.
Kalenteriseksi
Jossain kohtaa saatat havaita, ettei kumpikaan ole tehnyt aloitetta aikoihin. Siinä tapauksessa asiasta kannattaa keskustella, miksi näin on. Miksi meillä ei ole seksiä? Miksi kumpikaan ei halua? Saattaa tuntua vastenmieliseltä ajatukselta sopia seksistä etukäteen ja harrastaa niin sanottua kalenteriseksiä, mutta voihan sitäkin testata. Kalenteriseksiä ei tarvitse ottaa tavaksi, jos se ei tunnu omalta, mutta testaa. Etenkin lapsiperheissä aika seksille voi olla kortilla, mutta joskus voi sopia seksitreffit etukäteen. Jos iltaisin kaadutte aina kuolemanväsyneinä sänkyyn, niin treffejä ei kannata järjestää ilta-aikaan, todennäköisesti ette jaksa alkaa hommiin, vaikkeivat lapset olisikaan kotona tai missä ikinä olettekaan treffeillä. Pistäkää lapset sen sijaan päiväsaikaan hoitoon, vaikka viikonloppuna muutamaksi tunniksi, ihan vaan siksi että ehditte harrastaa seksiä. Vaikka se olisikin kalenteroitu, voi se olla ihan hauskaa juuri siksi! Voitte jälkeenpäin yhdessä raukeina sängyssä nauraa ajatukselle, että tähän on tultu, mutta ollaanpa sentään tultu!