Millaista 2020-luvun kommunikaatio on?

Kommunikointi, etenkin viestien lähettäminen, on muuttunut hurjasti parissa-kolmessakymmenessä vuodessa. 1990-luvulla kirjoiteltiin vielä käsin kirjeitä ja puhuttiin lankapuhelimeen. Ulkomailla matkustaessa oli itsestään selvyys, että koti-Suomeen pistetään postikortteja menemään. Nämä kaikki alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Nykyään viestintä on digitaalista ja lähes kaiken viestittelyn voi hoitaa älypuhelimen avulla. Virallisimmat asiat hoidetaan sähköpostitse, kun taas läheisiin ihmisiin yhteyttä pidetään esimerkiksi WhatsApp-sovelluksen avulla ja muille tutuille ja puolitutuille elämästä kerrotaan kuvin ja sanoin erilaisten sosiaalisenmedian alustojen, kuten Facebookin  ja Instagramin, kautta. Kaikki nämä kanavat saat älypuhelimeesi. Vaikka postikortin lähettäminen tuttavalle ulkomailta voisikin olla hauska läppä, niin harvalla on enää kenenkään osoitteita ylhäällä missään, kun ei muuten tule postiteltua kirjeitä ja kortteja.

Kaikki nykypäivänä eniten käytetyt viestintätavat toimivat salamannopeasti. Viesti tulee vastaanottajalle heti, mikäli internetyhteys vaan toimii. Viestejä ei välttämättä samalla sekunnilla lueta tai nähdä tuttavan Facebook- tai Instagrampostausta, mutta siellä ne kuitenkin ovat odottamassa samalla sekunnilla, kun ne jaetaan/lähetetään. Monille meistä on kuitenkin se kännykkä kasvanut käteen kiinni, joten kauan viestien lukemista ei tarvitse odottaa. Puhutaan ennemminkin tunneista kuin päivistä. Perinteiset kirjeet ja kortit kun tavoittivat vastaanottajan vasta usean päivän päästä. Kun vielä puhuttiin lankapuhelimeen, tuntui täysin utopistiselta ajatukselta, että puhelin voisi kulkea mukana, videopuheluista puhumattakaan. Nyt nämä ovat arkipäivää!

Viestintäkanava ja -tyyli vastaanottajan perusteella

On syytä valita kommunikaatiotapa sen mukaan, kenelle viesti lähtee. Jo se, mitä kanavaa aiot viestissäsi käyttää, tulisi valita vastaanottajan mukaan ja millaista kieltä (kirjakieli, yleiskieli vai puhekieli) käytät, sekä käytätkö hymiöitä/emojeja. Jos kyseessä on vaikkapa työkaveri, jota näet vain töissä ja työasioiden merkeissä, onko hänelle soveliasta laittaa WhatsApp-viesti, vai mennäänkö meilitse? Jos kyseessä on vuokranantajasi, sama kysymys? Millaista kieltä käytät? Käytitpä mitä tahansa kieltä, niin muista aina esitellä itsesi ja asiasi selkeästi. Työelämässä kohtaa paljon asiakkaita, nuoria henkilöitä, jotka unohtavat esimerkiksi puhelimessa esitellä kuka soittaa tai sähköpostissa laittaa allekirjoituksen, keneltä viesti on. Aika harvaa asiaa pystyy selvittämään tai harvaan kysymykseen vastaamaan, mikäli ei tiedä, kuka viestimen toisessa päässä on. Ja muutenkin, itsensä esittely kuuluu yleissivistykseen.

Etkö tiedä, kuinka puhua suoraan ja kuinka saisit äänesi kuuluviin? Käy lukemassa meidän 5 vinkkiä, kuinka kommunikoida suoraan mutta kohteliaasti!

Viestien loputon tulva

Nykyään, kun erilaisia viestintäkanavia on niin valtavasti ja viestejä saapuu laidasta laitaan, jää osa viesteistä helposti huomaamatta, tai niihin unohtaa vastata. On sähköposti, ehkä jopa useita eri sähköpostiosoitteita, Facebook, Instagram, Snapchat, WhatsApp, Twitter ja näistäkin ehkä useampi tili; henkilökohtainen ja esimerkiksi businesstili. Saatat kuulua erilaisiin ryhmiin Facebookissa ja WhatsAppissa ja viestien tulva on valtava. Et katso puhelinta pariin tuntiin ja jo siellä odottaa 135 lukematonta WhatsApp-viestiä, 47 uutta tykkäystä uudesta Instakuvastasi ja 9+ notificaatiota Facebookissa. Ruutuaika on tunteja päivässä. Eikä ihme, meneehän jo viestien perkaamiseen vaikka kuinka paljon aikaa ja pelkkään somen selailuun toinen tovi.

Koska kanavia on paljon, saattaa tärkeätkin viestit hukkua viestitulvaan. Et ehkä ehdi kunnolla perehtyä, etkä vastata saamaasi viestiin juuri silloin, kun se tulee ja sitten kun myöhemmin muistat asian, et ehkä muista, missä kanavassa viesti tulikaan, etkä välttämättä löydä sitä kymmenien tai satojen muiden viestien joukosta. Voi olla, että kun viimein löydät viestin, on jo liian myöhäistä ja kyseessä ollut asia on mennyt jo. Esimerkiksi joku pyytää sinua huomenna kahville tai lapsenvahdiksi, mutta muistat viestin vasta ylihuomenna. Ja muutenkin, mitä pidempään viestiin on vastaamatta, sitä merkityksettömämmäksi sisältö saattaa muuttua, eikä siihen koeta tarvetta enää vastata myöhemminkään, kun asian muistaa. Siitä vaan saattaa vastapuolelle jäädä ikävä kuva ja vastaamattomuus voidaan käsittää väärin.

Viestintä- ja somekäyttäytyminen

Väärinkäsityksiä voi myös syntyä siksi, että ihmiset tulkitsevat kirjoitettua ja emojeilla ja hymiöillä kuorrutetta kieltä eri tavoin. Moni on niin tottunut käyttämään hymiöitä, että niiden pois jättäminen viestistä saattaa tuntua tylyltä. Vähintään hymynaama on pakko laittaa loppuun. Jotkut taas eivät jaksa juurikaan kirjoittaa sanoja ja viestittelevät lähes pelkillä hymiöillä ja emojeilla, muutama sana vaan joukossa. Tulkitsepa siinä nyt sitten millä tuulella kirjoittaja on, varsinkin jos itse et ole kyseisten kuvakkeiden suurkuluttaja.

Ihmiset käyttäytyvät sosiaalisessa mediassa hyvin eri tavalla. Joku postaa elämästään lähes kaiken aamusta iltaan, tekee useita postauksia päivässä ja toinen päivittelee harvakseltaan, kerran kuussa, jos sitäkään. Ihmiset käyttäytyvät sosiaalisessa mediassa myös eri tavalla kuin livenä. Joku saattaa esimerkiksi kommentoida erittäin kärkkäästi mielipideasioihin somessa, mutta in real life, ei uskalla avata suutaan. Onko tämä sitten hyvä vai huono asia, riippuu ulosannista. Eli hyvä jos edes jossain saa äänensä kuuluviin, mutta sillä on erittäin paljon merkitystä, osaako asiansa esittää asiallisesti, kohteliaasti, rakentavasti ja toisia kunnioittaen, vai onko kielenkäyttö loukkaavaa ja sitä niin sanottua vöyhötystä. Jotkut myös postaavat someen kuvia hyvin ajattelemattomasti. He eivät ota välttämättä huomioon, ketä kuvissa esiintyy ja haluavatko he kuvansa someen. Pahimpia ja tahdittomimpia ovat esimerkiksi onnettomuuksista tai jonkun kuolemasta postaavat henkilöt, jotka eivät ymmärrä, ettei uutinen välttämättä ole tavoittanut vielä lähipiiriä.

Haluatko kertoa oman ihmissuhdetarinasi? Käy täyttämässä meidän yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä!