Sanotaan, että koira on ihmisen paras ystävä. Se voi hyvinkin olla totta. Koirat ja toki muutkin eläimet voivat todellakin olla ihan yhtä rakkaita ystäviä ja perheenjäseniä kuin ihmisetkin. On valtavasti syitä, miksi kannattaa hankkia lemmikki, vaikka toki niistä on paljon myös vastuuta ja saattaa olla vaivaakin.
Muistathan ennen koiran hankkimista
Lemmikkiä ei kannata, eikä saisikaan hankkia hetken mielijohteesta, vaan ensin pitää punnita plussat ja miinukset. Tulee hyväksyä, että olet eläinystävän hankinnasta ja huolenpidosta vastuussa vuosia eteenpäin. Monet koirat voivat elää yli kymmenenkin vuotta, joten sinun tulee ajatella koko eläimen elinkaari, että varmasti pystyt siitä huolehtimaan niin pitkään. Tottakai elämäntilanteet voivat muuttua ja saatat joutua etsimään ystävällesi uuden kodin jossain vaiheessa elämää jostain pakottavasta syystä. Mutta lähtökohtaisesti tulee ajatella, että mikäli koiran hankit, olet siitä loppuun saakka vastuussa.
Eläimiä hankittiin paljon korona-aikaan, koska eläimet ovat parasta lääkettä yksinäisyyttä vastaan. Koiran läsnäolo luo myös turvaa. Kunpa niistä kannettaisiin vastuu vielä kaikkien sulkutilojen, kokoontumisrajoitusten ja karanteenien jälkeenkin. Kun pääsee taas ulkomaille, kuka hoitaa lemmikkiäsi, kun olet pois? Toivottavasti olet ajatellut loppuun saakka ja ymmärtänyt sen, ettet välttämättä tule viettämään seuraavaa kymmentä tai viittätoista vuotta pelkästään kotinurkissasi ja lähimetsissä.
Mutta tottahan se on, miten olisimme selvinneetkään koronasta ilman karvaisia kavereitamme? Ohessa viisi syytä miksi hankkia kaveriksi esimerkiksi koira:
- Uskollisuus
Voi sitä uskollisuuden määrää, mikä koirissamme on! Ne eivät koskaan hylkää sinua, eivät juonittele selkäsi takana, eivät tee ohareita. He valitsevat aina sinut. Osa kulkee joka paikkaan mukanasi, vaikka kesken uniensa ne saattavat nousta seurata sinua saunan lauteille ja huoneesta toiseen. He ovat aina vilpittömästi iloisia sinut nähdessään, vaikka kävisit vain viemässä roskapussin ulos! Häntä heiluu ja ai että kun olisi kiva kaataa sinut kumoon ja nuolla naamaa! Jos sinulla on ystävistä pulaa, hanki koira.
- Hyvänolon hormonit
On ihan tutkittu juttu, että lemmikkien paijaaminen, silittely ja sylissä pitäminen vapauttaa hyvän olon hormoneja ja lievittää stressiä. Koiria käytetään apuna erilaisissa terapiamuodoissa ja niitä viedään esimerkiksi vierailulle vanhainkoteihin ilahduttamaan vanhuksia. On myös tutkittu, että toisista huolehtiminen, myös eläimistä, tuottaa ihmisille mielihyvää. Ihminen kokee olevansa tarpeellinen ja merkityksellinen kun hän pitää huolta toisesta. Koiraahan kuuluu syöttää, juottaa, leikkiä ja touhuta sen kanssa, ulkoiluttaa, harjata turkkia, pestä, leikata kynsiä ja muuta vastaavaa, mikä saa sinut kokemaan itsesi tarpeelliseksi.
- Säännöllinen liikunta
Kuntosi kohenee, kun hankit koiran. Koiraa pitää viedä ulos monta kertaa päivässä tarpeilleen ja kun yhdistät siihen pienen lenkin, niin kuntosi kohoaa ihan huomaamatta. Mitä isompi koira, sitä enemmän se tarvitsee liikuntaa. Saat samalla myös raitista ilmaa, säällä kuin säällä.
- Verkostoituminen
Koiran kanssa voi harrastaa vaikka sun mitä! Koiran kanssa voi esimerkiksi käydä koiranäyttelyissä, agilityssä, koiraa voi kouluttaa esimerkiksi metsästys-, reki- tai luolakoiraksi. Koirapuistoissa käymisenkin voinee kutsua harrastukseksi. Harrastusten myötä tutustut helpommin uusiin, mahdollisesti saman henkisiin ihmisiin ja saatat solmia jopa elinikäisiä ihmissuhteita, ehkäpä rakkauskin saattaa syttyä koirapuiston penkillä?
- Luopuminen
Lemmikeillä on yleensä lyhyempi elinikä kuin ihmisillä, joten jo lemmikkiä hankkiessa kannattaa pitää mielessä, että jossain kohtaa eläimestä pitää luopua. Luopuminen on tuskallista. Olen itsekin parin koiran vuoksi vuodattanut kyyneleitä jopa viikkotolkulla. Koirat ovat rakkaita, rakkaita ystäviä. Kuitenkin luopuminen kuuluu elämään ja esimerkiksi lapsiperheessä, vaikka se tuskallista onkin, lapset voivat ”harjoitella” luopumista ja kuoleman käsittelyä lemmikkien avulla. Jossain vaiheessa elämää, kun kuitenkin tulee vastaan myös jostain läheisestä ihmisestä luopuminen.
Millainen koira sopii sinulle?
Koiria on moneen lähtöön, on erilaisia rotuja erilaisiin ”tarpeisiin” ja myös sekarotuisia ja kotia etsiviä resquekoiria. Kannattaa miettiä tarkkaan millainen koira sinulle sopii ja esimerkiksi mitkä ovat minkäkin rodun vietit. Jos olet sohvaperuna, on ehkä syytä hankkia mieluummin pieni seurakoira. Kannattaa myös perehtyä tarkkaan niin sanottuihin ”tyyppivikoihin”, joita monilla rotukoirilla jalostamisen vuoksi ikävä kyllä on. Ettei tule yllätyksenä eläinlääkärillä ravaaminen jonkun tietyn vian takia, tai vaikka ennenaikainen luopuminen eläimestäsi sen tuskien vuoksi.
Mikäli koet, että voit tarjota eläimelle hyvän kodin ja huolenpitoa, niin anna mennä! Lemmikkiä voi myös hemmotella monin tavoin. Eläinkaupat pursuilevat kaikkia ihania leluja ja virikkeitä koirille, sekä erilaisia ruokia ja herkkuja, sänkyjä ja petejä, vaatteita ja tarvikkeita.