Lapsen saaminen alkaa yleensä seksin harrastamisesta. Siittiö hedelmöittää munasolun ja uusi elämä alkaa. Hedelmöittynyt munasolu kasvaa ja kehittyy kohdussa ja noin yhdeksän kuukauden kuluttua syntyy vauva, uusi ihminen, tähän maailmaan. Kyseinen seksikerta voi olla ikimuistoinen tai yksi muiden joukossa, riippuu ihan tilanteesta. Se voi olla suunniteltu; ”nyt TEHDÄÄN vauva” -kerta, tai satunnainen intohimon pirskahdus, myös vahinko. Se voi olla oman rakkaan kumppanin kanssa tai jonkun randomin. Vauvat saavat alkunsa hyvin, hyvin monenlaisissa tilanteissa. Mutta minkälaisia seksikerrat sen jälkeen ovat ja tulevat olemaan? Ovatko ne samanlaista hekumaa vai loppuuko seksi kokonaan, kun vauva on TEHTY?
Seksi raskaana
Alkuraskaudessa seksi saattaa olla hyvinkin samanlaista kuin ennenkin, ethän välttämättä edes tiedä olevasi raskaana. Toisaalta monet kärsivät varsinkin alkuraskaudessa voimakkaastakin pahoinvoinnista, joten voi olla, ettei seksiä pysty edes ajattelemaan pahoinvoinniltaan. Näin ollen seksi voi jäädä vähemmälle jo tässä vaiheessa, ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana.
Hormonitoiminta muuttuu ja heittelee raskaana, joten himot saattavat myös yltyä raskaana ollessa. Koko ajan tai vähintään joka päivä tekee mieli. Voi kuitenkin olla, että kumppanille käy päinvastoin. Jotkut miehet pelkäävät, että satuttavat sikiötä seksin aikana ja eivät sen vuoksi ole niin innoissaan seksihommista. Seksi ei kuitenkaan ole vaarallista tai kiellettyä ja sitä on turvallista harrastaa raskaana. Loppuraskaudessa on kuitenkin mahdollista, että synnytys käynnistyy petipuuhissa. Jos laskettu aika on jo mennyt, seksiä saatetaan jopa harrastaa siinä toivossa, että jotain alkaisi tapahtua.
Raskauden loppuvaiheessa, viimeisellä kolmanneksella, monet naiset kokevat olemisen jo hyvin raskaana, koska maha on jo sen verran painava ja tiellä, että monet pikkuaskareetkin tuntuvat haastavilta. Vessassa käynti, kenkien laittaminen, vaatteiden pukeminen, sängystä tai jopa istualtaan nouseminen ja käveleminen voi olla vaikeaa, joten seksi ei välttämättä ole päivittäin mielessä. Tai saattaahan se olla, himot ovat kyllä ennallaan, mutta käytännön toteutus mahdotonta, ainakin kumppanin kanssa. Itse saattaa pystyä itsensä vielä hoitelemaan. Mieskään ei välttämättä syty kumppanistaan, jos hän huomaa, kuinka hankala hänen on fyysisesti olla erilaisissa asennoissa.
Seksi lapsen syntymän jälkeen
Kun lapsi sitten lopulta syntyy, on äidin paikat todennäköisesti aika kipeänä jonkun tovin, jos lapsi siis alateitse maailmaan tulee. Monille naisille joudutaan synnytyksen yhteydessä tekemään episiotomia, eli eppari. Tämä tarkoittaa välilihan leikkausta, jotta lapsi saadaan ulos. Kun lapsi on ulkona, tuo leikkaushaava tikataan. Leikkaushaava yleensä paranee parissa viikossa ja tikit sulavat pois. Tuon kahden viikon aikana yhdyntää ei suositella, eikä se monella mielessä olekaan. Istuminen voi olla vaikeaa ja alapää kipeä vielä pitkään. Joillakin tuo haava myös tulehtuu, jolloin paranemisessa kestää vielä pidempään.
Synnytyksen jälkeen myös jälkivuotoa tulee normaalisti useampi viikko, jopa pari kuukautta, mikä on vielä ihan normaalia. Toki seksiä voi harrastaa, vaikkei jälkivuoto olisikaan vielä laantunut, mutta onhan se vähän likaista hommaa, eikä kaikki siitä innostu.
Lapsen saaminen mullistaa naisen kehon fyysisesti. Enemmän maailma kuitenkin mullistuu henkisesti, molemmilla vanhemmilla. Mikään ei ole enää entisellään ja uuden elämän ihmettelyyn menee suurin osa aivokapasiteetista, eikä seksi välttämättä pyöri samalla lailla mielessä kuin entisessä elämässä tai vaikka raskaana.
Vauvat myös todennäköisesti valvottavat (ainakin toista vanhempaa) enemmän tai vähemmän ensimmäisen vuoden ajan, jolloin seksiä ei yksinkertaisesti jaksa harrastaa. Mieluummin nukkuu pienetkin mahdolliset pätkät, kuin käyttää sen ajan paneskeluun. Naisen rinnat saattavat myös olla todella arat kaikesta imettämisestä, eikä niiden koskettaminen ”sillä tavalla” tunnu mielekkäältä.
Muuttunut vartalo
Varsinkin esikoisen kanssa saatat olla ensimmäisen vuoden ajan kauhuissasi, että etkö saa seksielämääsi enää ikinä takaisin? Tässäkö se oli? Seksiä ei tee mieli, sitä ei jaksa ajatella, saati harrastaa ja oma kehokin tuntuu vieraalta, muuttuneelta. Saatat jopa purskahtaa itkuun katsoessasi peiliin, kun sieltä katsoo muhkurainen, lihonut tai kuihtunut, turvonnut, arpinen ja roikkuva vartalo. Pelkäät ettet saa enää ikinä kiinteää kroppaasi takaisin.
Mieti kuitenkin, mitä tuo runneltu vartalo on saanut aikaan, se on antanut sinulle elämäsi suurimman rakkauden. Palautuminen vie aikaa, toisilla enemmän, toisilla vähemmän, mutta ihan ennallaan vartalo ei ehkä enää koskaan palaudu. Entä sitten? Tarvitseeko? Paljon tärkeämpää on olla sujut oman kroppansa kanssa ja hyväksyä se sellaisenaan. Paljonhan kropan eteen voi toki tehdä ja pitkälle sitä voi muokata, jos haluaa. Sinulla ei kuitenkaan ole mikään kiire, anna kehollesi aikaa.
Seksihalujen palautumisessa voi kestää pitkään, mutta yleensä ne alkavat palautua siinä vaiheessa, kun hormonitoiminta hieman tasaantuu ja yöunet alkavat normalisoitua, toisin sanoen, kun alat saamaan tarpeeksi taas unta ja lepoa. Mikään kiire ei ole. Miehillä saattaa olla isompi kiire, joten heiltä toivoisi kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että kaikki aikanaan. Nyt pitää vaan keskittyä auttamaan puolisoa lapsen hoidossa ja yrittää jakaa taakkaa niin, että molemmat saavat edes auttavasti lepoa.
Toisilla seksihalut tietenkin palautuvat huomattavasti nopeammin, eihän lapsia muuten syntyisi noin vuoden ikäeroilla 😉