Jos et vieläkään ole hyötynyt aineettomien lahjojen vinkeistäni, niin tässäpä viimeiset oljenkorret käytettäväksi!
Valokuvaus ja stailaus
Valokuvaaminen on nykyään arkipäivää lähes jokaiselle ihmiselle kännykkäkameroiden myötä. Kuvia myös jaetaan ja julkaistaan muiden nähtäväksi harva se päivä sosiaalisessa mediassa, jotkut julkaisevat itsestään jopa useita kuvia päivässä. On kuitenkin aivan eri asia käydä ammattilaisella valokuvattavana kuin räpsiä itse selfieitä. Valokuvaaja saa otettua huomattavasti monipuolisempia ja laadukkaampia kuvia ja varsinkin jos siihen yhdistää ammattilaisen stailauksen niin avot! Eli aivan ihana lahjaidea on kustantaa päivänsankarille valokuvaussessio ammattilaisen osaavissa käsissä (plus mahdollinen stailaus). Valokuvaussession voi järjestää myös jollain teemalla, kuten esimerkiksi boudoir-kuvaukset, pin-up-tyyliset kuvaukset, fantasiakuvaukset, perhekuvaukset, raskausajankuvaukset ja niin edelleen.
Kenelle: esimerkiksi polttarisankarille, babyshower -lahjaksi, tai käänteisesti esimerkiksi niin että menet itse vaikka boudoir-kuvauksiin kuvattavaksi ja puolisosi saa kuvat sinusta lahjaksi.
Jos et vielä ehtinyt katsoa edellisen blogiteksin vinkkejä aineettomiin lahjoihin, pääset lukemaan ne täältä!
Terveystarkastus
Mikä olisi parempi satsaus tulevaisuuteen kuin laaja ja kokonaisvaltainen terveystarkastus laboratoriokokeineen? Kansalaiset voi jakaa kahteen kastiin suhtautumisessaan terveystarkastuksiin. Osa meistä on äärimmäisen kiinnostuneita omasta kehostaan, hyvinvoinnistaan ja sen parantamisesta ja menevät tällaisiin testeihin ilomielin saadakseen lisää dataa ja ohjeita hyvinvoinnin parantamiseen. Osa sen sijaan ei mene kirveellekään edes lääkäriin, vaikka pää olisi jo suurin piirtein kainalossa. He, jos ketkä, olisivat tällaisen terveystarkastuksen tarpeessa.
Joskus ihan pienillä elämänmuutoksilla voisi elämänlaatua ja hyvinvointia parantaa huomattavasti. Laboratoriokokeista saattaa esimerkiksi selvitä, että rauta-arvot ovat todella matalalla ja jo pienellä rautalisällä saisit boostia arkeen ja jaksamiseen. Suosittelen siis lämpimästi joka iikalle, vaikkei mitään oireita varsinaisesti olisikaan!
Varsinkin työnantajille tämä on hyvä lahjavinkki alaisille hankittavaksi. Hyvinvoiva työntekijä on tehokas työntekijä!
Kenelle: työyhteisölle, omille vanhemmille
Ennustaja
Kaikki meistä eivät usko yliluonnollisiin asioihin, eikä ennustajiin, mutta ennustajalla käynti voi silti olla hauska ja humoristinen kokemus. Ja voihan olla, että hänen ennustuksensa käyvät toteen! Kuka tietää, aikahan sen näyttää. Ennustajia ja selvännäkijöitä on varmasti joka lähtöön ja osa heistä onkin varmasti ihan humpuukia, kannattaa siis kysellä suosituksia ja perehtyä tarkkaan, kenelle ajan varaa. Tarjontaa on moneen lähtöön; ennustaa voi korteista, käsistä, kristallipallosta tai vaikka taivaankappaleista.
Kenelle: hänelle, joka ei ota itseään liian vakavasti ja ymmärtää myös huumoria.
Kehukeräys
Kaikki ihmiset nauttivat kehumisesta, ainakin salaa. Kerää siis päivänsankarin läheisiltä kommentteja, mikä hänessä on parasta. Voit koota kehut esimerkiksi ääniviesteinä tai vaikka Exceliin ja lähettää päivänsankarille hänen merkkipäivänään. Kyynelvaroitus! Päivänsankarin silmät taatusti kostuvat! Tämä on aivan ihana lahja, sillä moni ei välttämättä näe tai osaa katsoa itseään samalla tavalla kuin muut hänet näkevät ja heidän kehunsa tulevat positiivisena yllätyksenä! Ja varsinkin, jos moni sanoo samaa, on se pakko uskoa! Eli esimerkkinä; jos monet päivänsankarin ystävät ja läheiset sanovat, että parasta hänessä on kyky nähdä asioiden parhaat puolet ja mahdollisuudet ennen uhkia, on se uskottava, vaikkei itse olisi osannut sitä mieltää parhaaksi puolekseen.
Kenelle: kaikille
Studiolaulu
Myönnä, että sinäkin olet joskus haaveillut laulajan urasta! Kaikkihan meistä on. Kun katsot suosikkiartistisi kekkulointia lavalla, et voi kuin ihailla ja ajatella, että kunpa minäkin olisin tuollainen rokki- tai poptähti…! Senpä vuoksi oivallinen aineeton lahja onkin viedä päivänsankari levyttämään ihan oikeaan studioon ammattilaisten kanssa. Hän saa ”päiväni artistina” -elämyksen, jonka varmasti muistaa lopun elämää. Suosikkibiisi purkkiin ja avot!
Kenelle: kaikille oman elämänsä celinedioneille
Siinäpä oli tältä erää vinkit aineettomiin lahjoihin, pistä talteen ja ennen kaikkea testiin!