man-reading

Kirja-arvostelu: Mokaamalla menestykseen

Frondelius, Johanna: Mokaamalla menestykseen – oman tien löytämisestä ja paremmasta työelämästä (2021)

Johanna Frondeliuksen teos Mokaamalla menestykseen käsittelee ennen kaikkea muutosta. Monet ihmiset pelkäävät muutosta ja tyytyvät usein vallitseviin olosuhteisiin, vaikkeivat olisi tyytyväisiä ja onnellisia. Oli kyse sitten työelämästä, jota teos enimmäkseen käsittelee, tai muista elämänvalinnoista, kuten parisuhteesta, vapaa-ajan vietosta tai asumisesta, on varsinkin isoja muutoksia todella vaikea tehdä. Sanotaan, että ”tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas”. Eli suurin syy jättää muutokset tekemättä, on epävarmuus siitä, mitä muutos tuo tullessaan. Ei uskota, että muutos voisi ”onnistua” tai tuoda mukanaan parempaa elämää ja jäädään siksi roikkumaan vanhaan, tuttuun ja ”turvalliseen”.

Tottahan se on, että onni ei käänny sormia napsauttamalla ja vaikka repäisisikin itsensä irti huonosta työsuhteesta tai huonosta parisuhteesta, ei onni välttämättä heti sillä sekunnilla löydy, eikä elämä helpotu. Edessä voi olla pitkäkin taival kohti parempaa, mutta sen voi lopulta saavuttaa, kun jatkaa sinnikkäästi valitsemallaan tiellä.

Suosittelen kirjaa kaikille, jotka syystä tai toisesta miettivät elämän muutosta, tai pyrkivät maksimoimaan onnellisuutensa, oli muutoksen kohteena sitten mikä tahansa elämän osa-alue. Kirjaan on haastateltu useita ihmisiä heidän muutos-, irtiotto- ja mokaamiskokemuksistaan. Nämä ovat eläviä ja inspiroivia esimerkkejä siitä, kuinka elämä voi muuttua paremmaksi, kun tehdään isoja muutoksia tai erilaisia normista poikkeavia elämänvalintoja.

Ajatuksia kirjan pohjalta

Työn merkityksellisyys

Jos puhutaan työelämästä ja sinulla on ihan ok työ, palkka ja työkaverit, mutta et varsinaisesti nauti työstäsi, ei sinun väkisin tarvitse tietenkään lähteä muutosta tekemään, vaikka se tällä hetkellä tuntuukin trendikkäältä. Joillekin on ihan ok ja riittävä syy tehdä työtä, joilla kustantaa muu elämä. Monille se ei kuitenkaan enää tänä päivänä riitä, koska on havahduttu siihen, miten ison osan elämästä työelämä haukkaa ja miten tärkeää olisi kokea työnsä merkitykselliseksi. Jos tekee normaalia kokoaikatyötä, on se lähes 40 tuntia viikossa ja moni on alkanut pohtimaan, onko se sen arvoista? Moni haluaa tehdä kyllä työtä, mutta sen pitäisi olla sellaista, mistä oikeasti nauttii ja mikä tuottaa tyydytystä.

Moni kipuilee hyvässä asemassa ja muhkealla palkalla uupumuksen ja stressin kanssa. Työt venyvät, vastuu kasvaa ja sinun pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa. Et ehkä ehdi palautua töistä vähäisellä vapaa-ajallasi ja läheiset ihmissuhteetkin kärsivät, koska sinulla ei ole kunnolla aikaa olla läsnä esimerkiksi perheellesi, kun työt seuraavat aina kotiin.

Kultainen häkki

Yksi syy, miksi muutosta ei välttämättä uskalleta tehdä, on niin sanottu ”kultainen häkki”. Eli nykyisessä työssä on ansaittu tietty asema ja varsinkin palkka, josta ei uskalleta päästää irti, vaikka työ ei enää tuottaisikaan iloa. Tehdään ikään kuin töitä ”rahan takii”, vaikka on tiedostettu, ettei olla enää onnellisia ja haluaisimme tehdä jotain ihan muuta, mutta tiedossa on myös se, että siitä ”jostain ihan muusta” ei tienata saman verran, eikä se tule riittämään nykyisiin elinkustannuksiin. Ihminen käyttäytyy nimittäin usein niin, että mitä enemmän tienaa, sitä enemmän hän myös kuluttaa. Elintasoa on tapana nostaa tulojen noustessa, eli ehkä hankitaan vähän suurempi ja kalliimpi asunto, auto, harrasteet ja niin edelleen. Jos haluaa tehdä downgreidauksen, pitää myös tarkastella kulutustottumuksiaan ja karsia niistä. Se kuitenkin kannattaa, koska materia ei tuo onnea, jos oikeasti kaipaa muutosta.

Tai vaihtoehtoisesti, jos työnantajan puolesta on mahdollista, jotkut saattavat vähentää työn tekemistä esimerkiksi valitsemalla osa-aikatyön ja käyttävät liikenevän ajan johonkin muuhun itselle tärkeään, josta ei tienaa (esimerkiksi perheelle, rakkaalle harrastukselle tai vapaaehtoistöille).

Mitä kaikki muutkin ajattelevat?

Muiden ihmisten mielipiteet vaikuttavat myös paljon siihen, millaisia repäisyjä ihmiset tekevät elämässään. Jotain ratkaisua ehkä viivytellään, kun pelätään mitä muut ihmiset siitä ajattelevat. Ihmiset myös helposti tavoittelevat jotain, mikä saa heidät näyttämään muiden silmissä hyvältä. Hienot tittelit, arvostettu työ ja iso palkkapussi aiheuttavat varmasti kateutta monissa ihmisissä, mutta muiden ihmisten kateuttako tavoittelet? Jokaisen pitäisi pohtia miettimään omia arvojaan ja kiinnostuksen kohteita. Mitä oikeasti haluan tehdä? Mihin haluan aikani käyttää? Aika on nimittäin resurssi, jota kukaan meistä ei saa lisää ja se hupenee koko ajan. Kannattaako sitä tuhlata jonnin joutavuuksiin, asioihin, joita ei halua tehdä? Jokainen voi kuitenkin valita uransa ihan itse.

Moni ”oravanpyörästä” hypännyt tietääkin kertoa, että elämä on muuttunut paremmaksi ja merkityksellisemmäksi. Vähemmälläkin pärjää. Eli vaikka tulot tippuvat ja maallisen mammonan määrä vähenee, on aikaa kuitenkin enemmän. Voi pysähtyä katselemaan tätä ihmeellistä maailmaa ja nauttimaan itselle tärkeistä asioista ja ihmisistä. Sekin voi aiheuttaa ihmisissä kateutta. Kaikki eivät todellakaan uskalla tehdä niin isoja siirtoja elämässään vaikka siitä haaveilevat. Toiset sen sijaan saattavat pitää sinua hulluna tai kiittämättömänä, mutta entäs sitten? Se on heidän ongelmansa.

Virheistä oppii

Jonkun unelmana voi olla esimerkiksi yrityksen perustaminen. Ehkä tämä ”joku” jättää yrityksen perustamatta, koska pelkää, ettei siitä kuitenkaan mitään tule tai pelkää ettei osaa. Toinen sen sijaan toteuttaa unelmansa ja perustaa yrityksen, mutta se ei menestykään ja tulee konkurssi. Konkurssi on tietenkin paha paikka, mutta se ei ole maailman loppu! Konkurssi on osa elämää. Parhaimmillaan konkurssista oppii valtavasti ja se voi osoittautua parhaaksi asiaksi, mitä voi tapahtua ja se voi poikia jotain täysin uutta ja luovaa ja vastoinkäymisistä oppineena ei tule tehtyä samoja virheitä enää uudelleen.

Virheitä, mokia ja epäonnistumisia ei missään nimessä kannatakaan pelätä! Ne, jos mitkä kasvattavat ihmistä. Supercellillä (pelialan yritys) on tapana juhlia epäonnistumisia shamppanjan juomisella. Eli työntekijöitä ei rangaista, vaan päinvastoin. Shamppanjan tarkoitus on ennen kaikkea juhlia sitä, mitä virheestä opittiin. Aina kannattaa yrittää ja kokeilla, joskus voi onnistua ja joskus saattaa syntyä jotain mitä ei todellakaan suunniteltu, mutta siitä tulikin huomattavasti parempi mitä suunniteltiin! Siispä ideoi! Keksi vaikka sata ideaa, ehkä niistä yksi on hyvä!

Kiire

Omien unelmien tavoittelu tulisi olla jokaisen ihmisen elämän tarkoitus. Harva edes tietää mistä unelmoi, koska ei ole pysähtynyt sitä miettimään, koskaan.

Kiire on nykyajan vitsaus. Kaikilla on aina kiire. Kiireisenä tunnet itsesi ehkä tärkeäksi, mutta sitä ei tule tavoitella, se ei tee sinusta oikeasti tärkeää vaan jopa epämiellyttävää seuraa, koska et ole läsnä. Siispä karsi. Luovuus kukkii vain kiireettömyydessä ja joutilaisuudessa, joten järjestä sille aikaa. Ehkä joutilaisuuden myötä selviää, mitä sinä haluat oikeasti elämälläsi tehdä. Sitten vaan suunnittelemaan askelmerkkejä unelmiasi kohti!