”Ethän sä ollut lainkaan sellainen, mitä luulin!”, ”Sähän ootkin ihan tavallinen tyttö.” – lauseita, joita oon kuullut monesti tässä 29 vuoden aikana. Jokainen meistä kohtaa ennakkoluuloja ja me luodaan niitä lähes automaattisesti. Joillekin ennakkoluulojen murtaminen on helpompaa, kun taas jotkut painivat niiden kanssa pitkään, ennen kuin luottavat todellisuuteen omien luulojensa sijaan.
Kyselin Instagramissa, että millaisia ennakkoluuloja ihmisillä on minusta. Naisesta, jolla on ikää 29 vuotta ja joka on suht avoimesti kertonut itsestään sosiaalisessa mediassa muutenkin. Millaisia ajatuksia ihmisillä on muodostunut musta mun sosiaalisen median perusteella? Entä jos olemmekin tavanneet, onko ennakkoluulot osoittautuneet todeksi vai ovatko ne murtuneet samantien?
Nämä ovat sellaisia poimintoja vastauksista, joita tuli todella paljon. Niissä oli myös hyvin paljon yhtäläisyyksiä, jonka takia en kaikkia tässä nyt tuo ilmi. Tiivistin tarvittaessa vastauksia vapaalla kädellä, mutta tässä ennakkoluuloja minusta;
”Kuva, minkä olen susta saanut; viisas, huumorintajuinen, hyväsydäminen nuori nainen, äiti, joka rakastaa yrittää ja oppia. Näyttää, että minä pystyn, ei kehuakseen omaa itseään, vaan motivaatioksi muille, että hekin pystyvät.”
”Ylimielinen tyrkky.”
”Ilkeä, kylmä ämmä. Ja jos vielä lisään, että saatanan kaunis sellainen.”
”Itsevarma nuori nainen, joka tahtoo toisille vain hyvää, mutta osaa tarpeen tullen olla tiukka ja vittumainen, jos kokee epäoikeudenmukaisuutta.”
”Spontaani, liikkuva, räiskyväkin, pohtiva, rehellinen, asioihin tarttuva. Sun elämä on pikkutytön äidin arkea ja yrittäjyyttä, heittäytymistä, ajattelemista, sinulla on läheisiä, joihin turvata. Toimeen tarttuva ja monipuolinen”
”White trash.”
”Feedin perusteella sain kuvan, että oot tosi pinnallinen. Mut sit kuuntelin pari sun storya ja kävin lukemassa postauksia ni tajusin, et moni kakku voi olla päältä ja sisältä kaunis.”
”Mä ’näin’ sut ekan kerran TikTokissa ja aattelin, et hitto mikä heittäytyjä. Kaunis nainen uskaltaa myös nauraa itselleen ja asettaa itsensä naurunalaiseksi olemalla ’ruma’. Sit menin sun instaan ja totesin, että ei saakeli, eihän tää oo sama muija ollenkaan.”
Mitkä näistä ovat totta?
Puhun aina siitä, että meillä jokaisella on oma totuutemme ja se riittää. Mulle riittää se, miten itse näen ja koen itseni – jos jonkun ennakkoluulo minusta on jotain muuta, niin ei ole minun asiani lähteä muuttamaan sitä. Vain se henkilö, joka on ennakkoluulon luonut, voi sitä myös muuttaa. Eli en voi ottaa kantaa siihen, mikä näistä on totuus. Mutta siitä voin sanoa olevani kiitollinen, että monet heistä, jotka ovat luulleet minun olevan ylimielinen tai ilkeä, ovat kuitenkin halunneet tutustua ja tehdä sen jälkeen omat päätelmänsä luonteestani.
Puhun myös paljon siitä, että luotan itse intuitioon ja suosittelen sitä myös muille. No eikö ennakkoluulot ole juurikin intuitiota? Ei. Ennakkoluulo on suurempi, alitajunnan luoma käsitys kokonaisuudesta, kun intuitio taasen on se ”viba”, joka tulee ja menee sekunneissa ohi. Painotan vielä tässä vaiheessa, että olen tässä asiassa niin sanotusti kokemusasiantuntija, en siis ole tutkinut intuition tai ennakkoluulon määritelmää, vaan kyseessä on puhtaasti minun havaintojani ja kokemuksiani näistä kahdesta omasta mielestäni eri asiasta.
Otetaan esimerkki; Olet menossa työhaastatteluun ja tiedät, että haastattelijasi on myös tuleva esimiehesi. Tässä kohtaa sinulla todennäköisesti on jo muodostunut ennakkoluulo siitä, millainen ihminen siellä on vastassa, koska sinulla on kokemusta ja käsitystä esimiehistä aiemmista työpaikoistasi. Saatat ennakkoon ajatella, että esimies on vastuullinen, arvovaltainen.. you name it. Ennakkoluulot asettavat siis omalta osaltaan asenteesi, millä menet haastatteluun. Kun taas intuitio kertoo sinulle haastatteluun mennessäsi, millaisen ”viban” saat haastattelijastasi, eli esimiehestäsi. Esimiehestäsi saattaa hehkua positiivisuutta, energisyyttä tai mahdollisesti väsymystä, turhautumista..
Ennakkoluulon voisi sanoa olevan siis isompi kokonaisuus, joka muodostuu pitkässä juoksussa, kun taas intuitio muodostuu sekunneissa. Jos intuitio sanoo ei, meille ei välttämättä ehdi edes muodostua ennakkoluuloja! Esimerkkinä tähän uusien ihmisten tapaaminen; jos tapaat sattumalta uuden tyypin, vaikkapa kaupan kassajonossa – intuitiosi kertoo sinulle hetimmiten, vaikuttaako se hyvältä tyypiltä vaiko ei. Ja nimenomaan intuitio, koska ennakkoluuloa sinulle ei ole ehtinyt muodostua!
Ennakkoluulot romukoppaan, luota intuitioon
Itse pyrin elämään niin, etten antaisi ennakkoluuloille valtaa. Juttelen paljon ihmisten kanssa somessa – ikään, sukupuoleen, ulkonäköön, seuraajamäärään tai ihan mihin tahansa määreeseen katsomatta, koska minulla ei ole ennakkoluuloja tuntemattomista. Annan ihmisten lähestyä itseäni juuri sellaisina kuin ovat ja siinä viestitellessä kyllä sitten selviää, jatketaanko tutustumista vai oliko kyseessä vain pikainen ajatustenvaihto ”randomisti”.
Intuitioon luotan tilanteessa kuin tilanteessa. Jos esimerkiksi törmään johonkin uuteen IG-tiliin, jota en seuraa, niin lueskelen muutaman postauksen, katson storyt ja annan intuition kertoa ne vibat siitä, jaanko tilin kanssa samat energiat. Eli esimerkiksi; alanko seuraamaan vaiko en. Livenä ihmisiä tavatessani, jos intuitioni kertoo minulle, että nyt ei ole hyvä olla – niin en jää sitä sen enempää murehtimaan, vaan ”annan olla”. En käytä aikaani siihen, että taistelisin intuitiotani vastaan, koska se on osoittautunut tähän asti turhaksi taisteluksi. Parhaimmassa tapauksessa intuitioon luottaminen säästää minulta aikaa sekä rahaa. Pahimmillaan minulta menee jokin mahdollisuus tai diili ohi, mutta oliko se silloin minua varten? No, se on eri tarina se.
Summa summarum
Jos joku ihminen sanoo mulle luulleensa mun olevan erilainen, kuin mitä olen, niin mä usein esitän jatkokysymyksiä… JA PALJON. Koska tää on mun mielestä erittäin kiinnostavaa, millaisia ennakkoluuloja tai käsityksiä mä herätän ihmisissä. Miksi? Koska arvostan aitoutta ja haluan tottakai olla itsekin mahdollisimman aito platformista huolimatta. En tietenkään pysty vaikuttamaan kaikkeen & kaikkien ennakkoluuloihin, enkä halua elää ”todistellen” olevani aito. Mutta hieman muilta utelemalla voi löytääkin itsestään niitä piirteitä ja asioita, joissa ei ehkä olekaan ollut täysin oma itsensä.
Haluatko kertoa oman ihmissuhdetarinasi? Käy täyttämässä meidän yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä!