Oletko koskaan miettinyt, kuka on tärkein henkilö elämässäsi? Kenen kanssa sinulla on elämäsi merkittävin ihmissuhde? Vastaus on sinä itse. Sinä olet itsesi tärkein seuralainen kehdosta hautaan saakka. Et pääse itseäsi karkuun kuinkaan, et voi laittaa välejä poikki tai pitää pientä taukoa. Kaikki ilot ja surut koet itsesi kanssa, vaikka jakaisitkin ne myös muiden merkittävien ihmisten kanssa. Se, miten suhtaudut itseesi ja mitä ajattelet itsestäsi, heijastuu myös kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiisi. Et myöskään ole koskaan niin sanotusti valmis, vaan koko elämän ajan sinä muutut tavalla tai toisella. Välillä muutos on tietoista ja välillä tiedostamatonta. Olisi ihailtavaa, että kaikki pyrkisivät tietoisesti kehittämään itseään elämän aikana ja kasvamaan, etenkin henkisesti. Mutta vielä tärkeämpää on vaalia tuota tärkeää ihmissuhdetta rakkaudella ja huolenpidolla.
Onnesi avaimet
Sinulla on avaimet onneen, omaan onneesi. Älä laita niitä kenenkään muun taskuun tai käsiin, koska muut tiputtavat ne, aina. Maailmassa on paljon onnettomia ihmisiä ja usein omaa onnettomuutta on tapana selittää tai perustella muiden ihmisten tekosilla. Vastuuta on vaikea ottaa itse, eikä kaikki välttämättä näekään itsellään olevan osaa eikä arpaa oman onnellisuuden kanssa.
On totta, että meitä kaikkia loukataan ja satutetaan ja muiden ihmisten teot tai tekemättä jättämiset ja käyttäytyminen voivat tehdä meidät onnettomiksi. Voimme kuitenkin tehdä itse paljonkin sen eteen, mitä siedämme. Jos et esimerkiksi saa huonosti käyttäytyvää puolisoasi kuriin, voit aina lähteä lätkimään. Tiedän, helpommin sanottu kuin tehty, mutta usein kyse voi olla pelkästään uskaltamisesta. Ei uskalleta ottaa sitä ratkaisevaa askelta muutoksen tekemiseen, koska se vaatii itkua, vaivaa, hammasten kiristystä ja ehkä yksinäisyyttä sekä taloudellisia huolia. Jäädään mieluummin tuttuun helvettiin oman onnellisuuden kustannuksella, ajatellen, että kyllä kaikki vielä muuttuu hyväksi, mutta kuitenkin oikeasti kärsitään vuodesta toiseen ja ehkä aletaan uskomaan, että olen itse ansainnut kaiken tämän paskan. Joskus kuitenkin kuulee ja lukee ihmisistä, jotka repäisevät rohkeasti laastarin irti ja jättävät kaiken taakseen, kaiken entisen. Voi vaatia pitkääkin sinnittelyä, mutta jossain kohtaa aurinko alkaa paistaa pilvien takaa ja elämä muuttuu pikkuhiljaa siedättävän kautta onnelliseksi. Kukaan ei kuitenkaan tee sitä matkaa puolestasi vaan oma onni on rakennettava itse.
Tunne itsesi
Mitä paremmin opit tuntemaan itsesi, sitä helpommaksi ja onnellisemmaksi elämä muuttuu. Omaan itseen tutustuminen vaatii kuitenkin aikaa, joskus koko elämän. Etenkin nuoruus on erilaisten asioiden ja omien rajojen kokeilua ja testaamista. Itsensä kanssa oleminen saattaa tuntua välillä vaikealta. Voi tuntua, ettei saa otetta mistään, ei tiedä mitä oikein haluaa. Ihminen voi löytää itsensä ehkä vääristä porukoista, suhteista tai paikoista. Nuorena varsinkin on helposti muiden vietävissä, halutaan miellyttää muita, kuulua porukkaan tai omia rajoja ei ole vielä löytynyt. Mitä vanhemmaksi varttuu ja mitä paremmin itsensä on oppinut tuntemaan, sitä paremmin tietää mitä haluaa ja mistä tykkää. Osaa jo sanoa ei kaikelle sellaiselle mikä ei resonoi itsessä.
Aikaahan emme saa mistään lisää, vaan se kuluu ja valuu tiimalasin tavoin koko ajan. Senkin vuoksi olisi tärkeää tuntea itsensä ja mielihalunsa, ettei hukkaa elämäänsä ja kallisarvoista aikaa asioihin, joista ei pidä. Totta kai elämässä on asioita ja velvollisuuksia, mitä pitää tehdä, mutta tarkoitan tässä isoa kuvaa, kun puhutaan ajan haaskaamisesta. Esimerkiksi, jos et halua olla jossain ihmissuhteessa, niin älä ole! Jos et halua olla jossain työpaikassa, niin älä ole! Etsi uudet. Jos sinun pitää siivota kotisi vaikket halua, niin siivoa silti! Siitä on pelkkää hyötyä. Se ei vie vuosikausia elämästäsi, kuten väärät työpaikat ja ihmissuhteet voivat viedä.
Milloin viimeksi olet hemmotellut itseäsi ja kokenut spa- elämykset kotona? Tai viettänyt saunaillan ystävien kanssa ja siitä lähtenyt uusilla meikeillä baanalle? Täältä löydät ihania vartalovoiteita, kasvonaamioita ja meikkejä joka lähtöön!

Tehokkain aseesi
Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä paremmin pärjäät myös erilaisissa konfliktitilanteissa. Itsetuntemus on paras ase! Sinua on vaikeampi loukata ja satuttaa, kun seisot suorana ja itsevarmana omien ajatustesi ja mielipiteidesi takana. Raju esimerkki, mutta jos joku haukkuisi sinua vaikkapa huo**ksi, tuntuisi se toki ikävältä, mutta ei se sinua paljon hetkauttaisi, kun tiedät itse mitä olet ja voit vaan nauraa haukkujalle. Tuollainen nimittelyhän kertoo enemmän hänestä itsestään kuin sinusta. Myös, jos huomaat suuttuvasi jostain asiasta jollekin läheisellesi todella paljon, auttaa siinäkin itsetuntemus, kun ymmärrät, miksi suutuit juuri siitä asiasta ja juuri niin paljon. Yleensä selitys löytyy jostain menneisyydestä. Ehkä sinua on jossain aiemmassa suhteessa satutettu tietyllä tapaa ja nyt tilanne muistuttaa etäisesti samaa ja hätäännyt ja siksi suutut niin paljon.
”Tunteisiin… sisimpääni matkustan”
Omaa käyttäytymistä, tunteita ja reaktioita kannattaa muutenkin aina analysoida, siinä oppii todella paljon. Miksi minusta tuntuu nyt pahalta, miksi minua ahdistaa tai hermostuttaa tämä tilanne? Tunteet ovat sallittuja, sinun ei missään nimessä tule tukahduttaa niitä, mutta niiden tunnistaminen on tärkeää. Tunteet eivät ole oikeita tai vääriä, ne ovat tunteita! Epämukavat tunteet tietysti ovat epämukavia ja niistä halutaan ehkä nopeasti eroon. Asialle voikin yleensä tehdä jotain. Jo tunteiden tunnistaminen auttaa niiden käsittelyssä ja ”laimenemisessa”. Suhtaudu niihin kuitenkin uteliaasti, sillä ne yrittävät kertoa sinulle jotain.
Sinulla voi olla tulossa jonkin sortin esiintyminen yleisölle ja olet aivan hermona ja sinua jännittää. Tilannetta voi helpottaa jo pelkästään se, että myönnät asian ääneen, sanot että: ”nyt minua jännittää.” Mikä siinä jännittää? Että mokaat? Kyseinen esiintyminen on sinulle varmaan tärkeä, etkä halua mokata. Oletko valmistautunut tarpeeksi hyvin? Jos olet, voit yrittää tyynnytellä itseäsi nimenomaan sillä, että olet harjoitellut ja parhaasi tehnyt. Nyt jos mokaat, kyse ei ole ainakaan siitä, vaan jostain muusta. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, sekoat sanoissa tai askeleissa, entä sitten? Maailma ei siihen kaadu. Kaadut lavalla? No, et ole ensimmäinen, täällä kirjoittelee yksi, joka on kaatunut lavalla (olen myös unohtanut mennä lavalle), nousin ylös ja jatkoin siitä mihin jäin. Kukaan muu ei sitä enää muista, kuin minä itse. Ja nyt se jo naurattaa. Kaikki mokat voi aina kääntää positiiviseksi! Jos tekee jonkun virheen, sitä ei yleensä tee toista kertaa, koska se häiritsee itseä niin paljon ja siitä oppii. Jos sattuu joku kommellus, se jää lopulta hauskana juttuna mieleen, paremmin kuin nappisuoritukset. Asenne siis ratkaisee!

Asenne ratkaisee
Asenne ratkaisee muutenkin elämässä ja tärkeimmässä ihmissuhteessasi. Kaikista tärkeintä olisi oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin on ja jos joku asia merkittävästi itsessä häiritsee, sen voi pyrkiä muuttamaan. Nämä ovat oikeastaan ainoat oikeat vaihtoehdot. Taas karkea esimerkki, mutta jos olet ylipainoinen niin so what? Voit hyväksyä itsesi sellaisenaan (ellei se ole merkittävä terveysriski) tai laihduttaa, jos se tekee sinut onnelliseksi (näinhän ei välttämättä kuitenkaan käy). Valittaminen ja itsensä soimaaminen pitää lopettaa. Se ei palvele ketään.
Ihmiset tulevat myös erilaisista asioista onnelliseksi. Toisen tekee onnelliseksi raha, toisen rakkaus, toisen meneväinen elämä ja toisen tasainen kotiarki. Nämäkin mieltymykset voivat kummuta jostain kaukaa menneisyydestä. Jos sinulla on esimerkiksi ollut rauhaton ja turvaton lapsuus ja rikkinäinen koti, saatat nimenomaan aikuisiälläsi nauttia pelkästä oman kodin rauhasta ilman ylimääräisiä ja yllättäviä elämänkäänteitä ja se on täysin fine. Kukin voi omalla kohdallaan miettiä, mistä asioista pitää ja nauttii ja ennen kaikkea miksi?
Muista, että elämä heittelee kaikkia meitä, toisia enemmän ja toisia vähemmän. Olet kuitenkin itse itsesi turvasatama. Mitä enemmän itsensä kanssa tekee töitä ja mitä paremmin itsensä tuntee, auttaa se kannattelemaan vaikeissa hetkissä. Ole itsesi paras ystävä ja elämäsi rakkaus!