Veljekset kuin ilvekset?

Aika monella meistä on sisaruksia ja siksi suurin osa meistä tietää millaista elämä sisarusten kanssa on. Parhaimmillaan se on suurta ja syvää, kaiken kestävää ja paljon antavaa ystävyyttä. Pahimmillaan se on jatkuvaa riitelyä tai jopa välien katkomista. Jokainen sisaruussuhde on tietenkin ainutlaatuinen, eikä toista samanlaista löydy.

Optimaalisin ikäero

Monesti kuullaan puhuttavan, että parin vuoden ikäero olisi kaikista optimaalisin. Myös kätilöt toivottavat usein synnyttäneen naisen tervetulleeksi parin vuoden päästä uudelleen, kun tuore äiti tekee lähtöä sairaalasta ensimmäisen vauvansa kanssa. Siinä on varmasti perää. Äiti on todennäköisesti toipunut edellisestä synnytyksestä, mikä ei välttämättä ihan vuoden ikäerolla onnistu. Lapsista on myös parin vuoden ikäerolla valtavasti seuraa toisilleen ja he pystyvät hyvin pitkälle jakamaan asioita; leikit, kaverit, lelut, huoneen, vaatteet ja muut vauvojen ja lasten tarvikkeet. Mikäli ikäeroa on reilusti enemmän, ei vanhempia välttämättä kiinnosta jemmailla esikoisen vaatteita ja leluja (joita aina kertyy kaapit pullolleen) vuosikausia. Sitten pitää hankkia uudet, jos vuosien päästä jälkikasvua taas siunaantuu.

Teini-iässä parin vuoden ikäerolla olevasta sisaruksesta saa oivan riitapukarin, kehen voi purkaa kaiken ketutuksen ja ahdistuksen (vanhemmista puhumattakaan). Sitten kun kasvetaan aikuisiksi, saatetaan elää suurin piirtein samoja elämänvaiheita yhtä aikaa, esimerkiksi perustaa perhettä muutamien vuosien sisällä ja lapsia saadessa syntyy myös uusia serkuksia ja perhe-elämään on helppo löytää vertaistukea ja seuraa. Ainahan tilanne ei tietenkään ole näin aurinkoinen. Voi myös olla, ettei oman sisaruksen kanssa tule toimeen tai elämät ovat niin erilaiset, että vertaistuesta on turha haaveilla.

Sisko vai veli?

Onko samaa sukupuolta olevan sisaruksen kanssa helpompaa vai vaikeampaa? En usko ollenkaan, että se riippuu sukupuolesta, vaan enemmän ihan henkilökemioista. Toki riidanaiheita saattaa helpommin syntyä varsinkin lapsena ja teininä samaa sukupuolta olevan sisaruksen kanssa; riidellään esimerkiksi samasta lelusta, vaatteesta tai pojasta/tytöstä, mutta ei välttämättä. On kuitenkin niin paljon asioita mitä voi myös jakaa samaa sukupuolta olevan kanssa, helppona esimerkkinä tytöillä kuukautiset. Vanhemmalta siskolta voi kysyä neuvoja niiden alkaessa ja lainata niihin liittyviä hygieniatarvikkeita. Veljesten kesken isoveli voi puolustaa, jos pikkuveljeä yritetään esimerkiksi kiusata koulussa.

Molemmissa on puolensa ja puolensa. Jos sisarus on eri sukupuolta, voi olla kiinnostavaa tutustua hänen kavereihinsa varsinkin siinä hormonihuuruisessa teini-iässä. Useinhan tämmöisissä tilanteissa syntyy myös romansseja. Alkuun suhdetta saatetaan salata siltä sisarukselta, kenen kaveriin on koskettu, koska sisko/veli ei välttämättä ilahdu asiasta.

Läheinen vai etäinen suhde sisarukseen

Se miten läheiseksi sisarusten välinen suhde kehittyy, riippuu varmaan eniten sisarusten luonteista. Ei ole väliä onko sisarus samaa vai eri sukupuolta tai minkä verran ikäeroa on. Joillakin vaan synkkaa paremmin kuin toisilla. Sisarusten ei siis tarvitse olla mitenkään samanlaisia luonteeltaan, jotta olisivat läheisiä mutta tietynlainen ymmärrys toista kohtaan auttaa. On olemassa paljon sisaruksia, jotka eivät ole läheisiä, johtuen juuri siitä, että toinen on liian erilainen luonteeltaan ja elää niin erilaista elämää, että on vaikea löytää yhteistä säveltä.  

Suuri ikäero ei ole esteenä läheiselle sisaruussuhteelle. Ikäeroa voi olla jopa 18 vuotta eli teoriassa isompi sisarus voisi olla jopa toisen vanhempi, mutta silti voidaan olla hyvin läheisiä. Varsinkin nuoremman ollessa teini-iässä, saattaa helpommin turvautua tuohon vanhempaan sisarukseen mieluummin kuin omiin vanhempiin erilaisissa elämän haasteissa ja kysymyksissä.

Voi myös olla, että teitä on isompi sisaruskatras, joista osan kanssa synkkaa, osan ei. Sanotaan, että teitä on kolme. Vanhemman sisaruksen kanssa kaikki on helppoa, kivaa ja nautitte toistenne seurasta, kun taas keskimmäisen kanssa olet koko ajan napit vastakkain ja joudut varomaan jokaista tekoasi ja sanaasi, ettei kyseinen sisarus saa raivaria. Faktaa on joka tapauksessa se, että sisarukset yleisimmin ovat erilaisia keskenään. Yksi on hidas, yksi on nopea, toinen on pitkä ja toinen on pätkä. Yksi on rauhallinen ja yksi on villi, toinen on tumma ja toinen on vaalea.

Kaksoset

Todennäköisyys synnyttää kaksoset on noin prosentin luokkaa eli melko yleistä. Kaikki meistä varmaan tuntee tai tietää jotkut kaksoset tai jonkun kuka on saanut kaksoset. Kaksoset voivat olla identtiset, jolloin he todennäköisesti muistuttavat toisiaan hyvin paljon. Erimunaiset kaksoset sen sijaan eivät välttämättä muistuta toisiaan sen enempää kuin muutkaan sisarukset. Kaksosista on valloillaan stereotypia, että kaksoset tekevät kaiken yhdessä, eivätkä voi elää ilman toista. Heitä on vaikea ulkopuolisen erottaa toisistaan ja niin edelleen. No, varmaan sellaisiakin kaksosia löytyy, mutta myös ääripäitä. Olen usein yllättynyt, kun joku kertoo olevansa kaksonen. Voi olla, että toinen puolisko elää täysin erilaista elämää eri paikassa, eikä lähimmätkään toisen kaksosen ystävät ole tavanneet toista puoliskoa koskaan. On myös kaksosia, joista ei ikinä uskoisi heidän olevan edes sisaruksia, niin erilaisilta he saattavat näyttää ja tuntua. Kunnes jokin pieni ele tai maneeri paljastaa, että ”Kyllä! Ihan samasta puustahan nuo onkin veistetty!”

Sisarpuolet

Nykypäivänä on myös tyypillistä olla puolikas. Sinulla voi hyvinkin olla sisarus, jolla on eri isä tai eri äiti mutta olette silti sisaruksia ja yhtä läheisiä tai etäisiä kuin ”täysiverisetkin” sisarukset. Kaikilla meistä saattaa myös olla tietämättämme tällaisia puolikkaita. Joskus salaisuudet paljastuvat ja saat tietää, että sinulla on sisarus jossain.

Sisarusten väliset riidat

Lapsena sisaruksien kinastelulta ja nahistelulta ei voi välttyä. Aina joku ”kiusaa”. Kiusaaja voi olla yhtä lailla isoveli kuin pikkusiskokin. Sisarusten välinen kahina on normaalia ja se menee monesti aikanaan ohi. Aikuisiällä riidat ovat todella erilaisia.

Sisarukset voivat olla todella kateellisia ja katkeria toisilleen aikuisena. He saattavat esimerkiksi kokea, että toinen on päässyt aina helpommalla ja vanhemmat ovat rakastaneet ja antaneet toiselle enemmän huomioita. Mikä sitten on totuus, ei kukaan tiedä, koska jokaisen kokemus on omansa ja ainutlaatuinen. Vanhempien haasteena on tietenkin jakaa rakkauttaan, huomiota ja hyväksyntää tasapuolisesti ja muistaa, etteivät lapset ole heidän kopioitaan tai heidän salaisten unelmien täyttäjiä. Jos vanhempi on aina halunnut NHL-tähdeksi siinä onnistumatta, hän saattaa yrittää leipoa lapsistaan sellaisia. Ehkä vain yksi lapsista innostuu ylipäätään koko lajista, mutta ihan samalla lailla muita lapsia tulisi rakastaa ja kunnioittaa sellaisenaan kuin he ovat ja kannustaa heitä heidän valitsemallaan tiellä.

Sisarus saattaa myös ärsyttää, jos et ymmärrä hänen tekemiään valintoja. Saatat esimerkiksi olla itse todella kunnianhimoinen ja pyrkiä elämässä koko ajan eteenpäin ja kehittää itseäsi, etkä voi sietää sisarustasi, joka ei koskaan tee mitään muuta kuin makaa sohvalla ja katsoo televisiota yhteiskunnan (tai vanhempienne) elättinä. Tuossa tilanteessa on vaikea löytää yhteistä jutunjuurta ja keskusteltavaa, ainakaan ilman riitaa.

Joskus aikuiset sisarukset alkavat riitelemään esimerkiksi vanhempien perinnöstä. Ei esimerkiksi päästä yhteisymmärrykseen mitä jaettavalla omaisuudella tehdään; myydäänkö mökki vai pidetäänkö porukalla tai muuta vastaavaa. Ne ovat surullisia tarinoita, varsinkin jos koko elämä siihen saakka on eletty jonkinlaisessa sovussa mutta vanhempien kuoltua tilanne kärjistyy ja syynä on raha.

Haluatko kertoa oman ihmissuhdetarinasi? Käy täyttämässä meidän yhteydenottolomake ja olemme sinuun yhteydessä!